Suolaisia piirakoita syödään täälläkin, varsinkin buffeteista niitä löytää usein, ja tämän piirakan teinkin tallimme brunssille.
Pohjataikina:
100g voita kuutioina
200g jauhoja
70ml kylmää vettä
suolaa
1. Mittaa jauhot, voi kuutioina ja ripaus suolaa kulhoon.
2. Vatkaa sähkövatkaimella kunnes seos on hiekkamaista.
3. Lisää vesi ja vaivaa taikinasta yhtenäinen. Muotoile palloksi ja laita jääkaappiin 40minuutiksi odottamaan.
Täyte:
200g pinaattia
250g ricottajuustoa
1 kananmuna
suolaa
pippuria
oliiviöljyä
2rkl parmesaaniraastetta
1. Kiehauta pinaatti, jos käytät tuoretta pinaattia. Käytä sen jälkeen pannulla tilkassa oliiviöljyä. Jäähdytä pinaattia hetki.
2. Kaada pinaatti kulhoon ricotta-juuston kanssa ja sekoita.
3. Lisää kananmuna, ja mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan. Raasta sekaan parmesaani-juustoa, ja sekoita.
4. Voitele vuoka ja kauli taikina vuokaan, niin että reunat tulevat vuoan yli.
5. Kaada taikinan päälle täyte, ja käännä reunat täytteen päälle.
6. Paista 180'c n.30-40 minuuttia, kunnes piirakka on kullan keltainen päältä.
7. Jäähdytä piirakkaa hetki ennen tarjoamista.
Buon Appetito!
maanantai 16. lokakuuta 2017
tiistai 10. lokakuuta 2017
Linssi-pekonipasta
Linssi-pekonipasta on meillä arkiruokaa, mitä syömme kerran pari kuussa. Varsinkin syksyllä ja talvella, kun päivät kylmenee, tämä lämmin pasta maistuu koko perheelle. Jos liha taas ei maistu, sen voi hyvin jättää poiskin.
4.lle hlölle
350g pieni kokoista pastaa (itse käytin täysjyvä Ditaloni Rigatea)
200g linssejä
1 porkkana
1 sipuli
1 sellerinvarsi
80g savupekonia
1l kasvislientä
100g tomaattikastiketta
oliiviöljyä
parmesaania
suolaa
pippuria
timjamia
rosmariinia
1 valkosipulin kynsi
1. Liota linssit, jos käytät kuivattuja.
2. Kuutioi pieneksi porkkana, sellerinvarsi ja silppua sipuli sekä hienonna valkosipuli.
3. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja kuullota kasviksia hetki. Lisää hieman kasvislientä ja anna hautua muutama minuutti.
4. Kuutioi pekoni ja lisää pannulle. Sekoita hyvin ja anna pekonin paistua.
5. Lisää pannulle huuhdellut linssit, tomaattikastike, ja muutama oksa timjamia ja rosmariinia (kuivatutkin käy).
6. Kaada päälle kasvislientä niin, että seos peittyy. Anna hautua kunnes linssit on kypsiä.
7. Lisää pasta (raakana) ja kasvislientä, ja anna pastan kiehua linssien joukossa kunnes se on kypsää.
8. Mausta suolalla ja pippurilla oman maun mukaan.
9. Annostele lautasille ja raasta parmesaania päälle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)