sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Linssipyörykät tomaattikastikkeessa

Linssipyörykät maistuu niin perheen pienemmille kuin isommillekin, varsinkin näin syksyn kylminä iltoina. Ne on helppoja tehdä, ja ne voi tarjoita niin perunamuussin, riisin, kuin pastankin seurana, itse keitin polentaa kyytipojaksi tällä kertaa.

4.lle hlölle

240 g keitettyjä linssejä (purkkilinssit käy hyvin!)
30g parmesaaniraastetta
1 muna
Korppujauhoja
Hienonnettua persiljaa
Oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
Suolaa
Pippuria

Kastike:

300g Tomaattikastiketta
1 Valkosipulinkynsi
Oliiviöljyä
Suolaa

1. Aloita keittämällä kastike, ensin kuullottaen hieman valkosipulinkynttä pannulla tilkassa oliiviöljyä
2. Lisää tomaattikastike ja ripaus suolaa, anna hautua hiljalleen sillä välin kun teet linssipyörykät.
3. Valuta linsseistä neste, ja kaada kulhoon.
4. Sekoita joukkoon kananmuna, persiljaa, suolaa ja pippuria maun mukaan sekä hienonnettu valkosipulinkynsi, parmesaaniraaste ja loraus öljyä. Hienonna tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi.
5. Lisää korppujauhoja kunnes massa on tarpeeksi kiinteää muotoiltavaksi.
6. Pyörittele massasta haluamasi kokoisia pyöryköitä ja kuullota niitä hetki pannulla öljyssä, tai paista uunissa 180c n.20min.
7. Lisää pyörykät tomaattikastikkeeseen, ja anna hautua 10-15min.
8. Tarjoile kuumana riisin, pastan, perunamuussin tai polentan kanssa.

Buon Appetito!

3 kommenttia:

  1. Hei! Italiaan matkalle pian suuntaavana olisi mieletöntä tulla testaamaan teidän ravintola. Millä nimellä tai mistä sen mahtaa löytää? :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Käytiin pari vuotta sitten Italiassa, Riminin alueella. Ihana paikka ja herkullista ruokaa! Kiva löytää aitoja italialaisia reseptejä!

    Osaatko sanoa mikä on se sitruunainen tai kahvinen kylmä vaahto/sorbetti nimeltään? Ainakin Rimikin alueella tätä sai. Ja olisiko teillä oikeiden Piadinojen ohjetta? Kiitos :)

    VastaaPoista