tiistai 23. kesäkuuta 2015

Laventeli-crème brulèe

Kävimme näin laventelin kukinta-aikaan laventelijuhlilla, ja siitä intoutuneena päätin tehdä laventeli-crème brulèetä.

6.hlölle

2,5dl maitoa
2,5dl kermaa
10 laventelin oksaa kukintoineen
70g sokeria
5 munankeltuaista

1. Mittaa maito, kerma ja 50g sokeria kattilaan laventelin oksien kanssa. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Kunnes seos pulpahtaa, eli kiehuu, ota se pois levyltä ja jäähdytä.
2. Sillävälin kun seos jäähtyy vatkaa munankeltuaiset 20g sokerin kanssa kevyeksi vaahdoksi.
3. Siivilöi laventelin oksat maito-kerma-seoksesta ja lisää jäähtynyt seos munavaahdon sekaan varovasti sekoittaen.
4. Kaada  seos kuuteen eri uunin kestävään tarjoiluastiaan ja paista 120c n.30min, tai kunnes seos on saennut, ja jäähdytä.
5. ripottele teelusikallisen verran sokeria jokaisen tarjoiluastian päälle ja karamellisoi sokeri polttimella. Jos et omista poltinta, karamellisoituminen onnistuu myös uunissa, grillivastuksilla ja täydellä teholla muutaman minuutin aikana.

Laventelintuoksua ja Buon Appetito!!



maanantai 8. kesäkuuta 2015

Mansikka-tiramisù limoncellovaahdolla

Kesä on mansikka-aikaa, ja vaikka mieheni onkin kaikkia tiramisù-variaatioita vastaan, itse tykkään tästä raikkaasta sitruunaisesta mansikka-tiramisùsta. Lapsille tämä resepti ei toki sovi limoncellon takia, mutta aikuisten kesäjuhliin loistavasti! Reseptiin käytin tällä kertaa savoiardi-keksejä, niitä kun tuntuu olevan saatavilla paremmin kuin Pavesineja.

4 hlölle

4 lasia/jälkiruokakulhoa.

Vaahto:
250g mascarpone-juustoa
3 munan keltuaista
30g limoncello-sitruunalikööriä
30g tomusokeria

Tiramisù:
10 savoiardi-keksiä
250g mansikoita
30g sokeria
1 sitruunan mehu ja kuori

Kostutusneste:
1 sitruunan mehu ja kuori
6 rkl limoncelloa
75ml vettä
20g sokeria
1 sitruunan mehu ja kuori

1. Vaahdota keltuaiset ja tomusokeri paksuksi vaahdoksi.
2. Lisää limoncello edelleen vatkaten, ja mascarpone varovasti pikkuhiljaa vaahtoon, puuharukalla tai nuolijalla vaahtoa käännellen.
3. Pese mansikat hyvin ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Jätä kuitenkin muutama kokonaiseksi koristelua varten.
4. Sekoita mansikoihin sitruunan mehu ja raastettu sitruunankuori.
5. Lisää kattilaan kostutusliemen ainekset, vesi, limoncello, sokeri, sitruunankuori ja -mehu, kiehauta ja jäähdytä liemi.
6.Ota savoiardi-keksi ja puolita se. Kasta nopeasti kostutusnesteessä ja aseta ne juomalasin/jälkiruokakulhon pohjalle. Lisää keksien päälle vaahtoa ja vaahdon päälle mansikoita.
7. Mansikoiden päälle toinen kerros vaahtoa ja vaahdon päälle savoiardi-keksi. Etene näin kunnes lasi on täysi. Viimeiseksi kerrokseksi tulisi jäädä vaahto, jonka päälle voi asettaa muutaman puolitetun mansikan ennen tarjoilua.
8. Anna vetäytyä muutama tunti ja tarjoile kylmänä.